|
||||||
|
Tekstin koko: a a a a | |||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 8.6.2010
Leväseurantapisteiden määrää lisätty Saarikan alueella
Tänä kesänä Saarikan alueelle on lisätty seurantapisteiden määrää huomattavasti. Mukaan on otettu myös kaksi uutta järveä. Saarikan terveystarkastajat kiertävät tänä kesänä kerran viikossa tekemässä havainnot seuraavilta seurantapisteiltä.
Pääjärveen ja Saarijärveen lisättiin uudet seurantapisteet, jotta levähavaintoihin saataisiin parempi kattavuus. Edellisinä vuosina sekä Pääjärvessä, että Saarijärvessä on todettu useita peräkkäisiä levähavaintoja. Pyhäjärvi ja Summanen otettiin mukaan, koska näistä järvistä on edellisinä vuosina tullut eniten yleisöhavaintoja.
Sinileväohjeistusta
Havaittaessa levää tai levälauttoja, tulee leväpitoisen veden käyttöä välttää. Levää sisältävässä vedessä ei saa uida, eikä sitä saa käyttää saunavetenä. Sitä ei saa juottaa eläimille eikä eläimiä saa päästää uimaan levää sisältävään veteen. Myöskään levämassan tahrimaan rantaan ei saa päästää lapsia tai lemmikkieläimiä. Sinilevämyrkyt eivät myöskään häviä vettä keitettäessä ja syötävien vihannesten kuten salaattien kastelua tulee välttää sinileväisellä vedellä. Noin puolet tutkituista sinileväesiintymistä on ollut myrkyllisiä. Myrkyllisyyteen vaikuttaa levälaji ja olosuhteet. Sinilevä voi aiheuttaa iholle joutuessa iho-oireita, silmien kirvelyä, nuhaista oloa, lihaskipua ja nieltynä vatsavaivoja tai jopa myrkytyksen. Erityisen haitallisena pidetään leväpitoisen veden käyttöä löylyvetenä, koska sinilevämyrkyt höyrystyvät hengitysilmaan. Runsas sinileväesiintymä veden pinnalla tai rannassa värjää veden usein vihreäksi tai sinivihreäksi. Esiintymä muistuttaa ulkomuodoltaan hiukan maalia tai sakeaa hernekeittoa. Vähäisempi sinileväesiintymä voi näkyä vedessä vihertävinä hippuina ja rannalla ohuina vihertävinä raitoina tai juovamaisina kasaumina. Sinilevämassa muuttuu kuivuessaan joskus turkoosin siniseksi. Sinilevä haisee maamaiselta, homeiselta ja/tai tunkkaiselta. Sinilevälautat liikkuvat virtausten ja tuulten mukana, joten tilanne rannalla voi muuttua hyvinkin nopeasti. Kun levää ei enää vedessä näy, voidaan vettä käyttää taas turvallisesti uimiseen tai saunavedeksi.
Jokamiehen levätesti:
- ota leväistä vettä purkkiin ja anna seistä sen tunnin verran liikuttamatta purkkia. Jos pinnalle nousee vihreitä hiukkasia, on kyseessä sinilevä - koeta kepillä levämassaa, onko se kiinteää ja voiko sitä nostaa. Jos levä jää roikkumaan keppiin on kyseessä rihmamainen levä, joka ei ole myrkyllistä
Sinilevästä voidaan ottaa näyte muovi- tai lasipurkkiin, säilyttää viileässä ja toimittaa samana päivänä terveystarkastajalle tunnistettavaksi. Tarkempi levälajimääritys tehdään tarvittaessa Keski-Suomen ELY-keskuksessa, jossa myös arvioidaan kuuluuko kyseinen levälajike myrkkyjä tuottaviin leväkantoihin. Keski-Suomen ELY-keskus kerää sivuilleen tietoa sinilevien yleisöhavainnoista ja heille toimitetuista sinilevänäytteiden tuloksista. Sivuilta löytyy myös tulokset seurantapisteiden havainnoista.
PERUSTURVALIIKELAITOS SAARIKKA terveystarkastaja
Päivitetty 8.6.2010 13:55 ja sivu on julkaistu 8.6.2010 13:52 | |||||
|
||||||
|
© Perusturvaliikelaitos Saarikka ▫ Sairaalantie 2 ▫ 43100 SAARIJÄRVI ▫ 014 - 459 8208 |
||||||